1
Otsikolla ei tarkoiteta perinteistä
elektronisen sodankäynnin häirintätaistelua vaan sotilaalliseen
maanpuolustukseen tarkoitettujen taajuuskäyttöjen väistymistä kaupallisten
siviilikäyttöjen tieltä. Ensimmäiset väistöliikkeet oli tehtävä jo 80-luvulla, kun
NMT-matkapuhelinverkko esti tullessaan armeijan PL-70 radiolinkkikaluston
käytön, koska pv:n linkit toimivat NMT:n taajuusalueella. Myöhemmin linkkikalustolle
DM15/800 tuli paljon rajoituksia GSM-verkon rakentamisen vuoksi. Sama suuntaus aiheuttaa nykyään vaikeuksia kaluston koulutukselle. Armeijan kalusto käy
käyttökelvottomaksi, ei kaluston tekniikan vuoksi vaan siksi, ettei niitä saa
enää käyttää, koska matkapuhelinverkot ja langaton laajakaista ”syövät”
laitteiden taajuudet. Puolustusvoimien on siirryttävä yhä ”huonommille”
taajuuksille. On siirryttävä käyttämään taajuuksia, jotka heikkenevät
voimakkaasti mäkisessä ja metsäisessä maastossa. Seurauksena on, että
yhteysvälit lyhenevät ja tarvitaan paljon enemmän kalustoa toimivan verkon
rakentamiseen.
Samaan aikaan kenttäviestiverkoissa kulkevan
tiedon määrä lisääntyy lähes räjähdysmäisesti. Puheen osuus on vain murto-osa
tietokoneiden välisestä liikenteestä. Näin ollen pelkillä VHF- ja HF-
taajuuksilla ei yksinkertaisesti pärjätä. Toisaalta kaikki ”hyvät” korkeammat taajuudet
on annettu kaupalliseen käyttöön, jossa ei enää siirretä puhetta vaan elokuvia
ja videoita ja muuta aivoja surkastuttavaa hömppää.
Suomessa taajuuksien jaosta vastaa
Liikenneministeriön alainen Viestintävirasto. Viestintäviraston on noudatettava
kansainvälisiä asetuksia ja määräyksiä taajuuskaistojen jaosta. Euroopassa
taajuuksien käyttöä yhtenäistää CEPT (Conférence Europeenne des Postes et Télégraphs).
Maailmanlaajuisesti taajuuksien käyttöä ohjaa YK:n alainen ITU (International
Telecommunication Union). ITU:n toimintaa ohjaa maailman
radioliikennekonferenssi (World Radiocommunication Conference). Tästä nähdään, että pienen
Suomen Viestintäviraston ja puolustusvoimien taajuuksien käyttöä ohjaavat
suuret valtiot ja globaali markkinatalous lobbareineen. Toivomme sotilaallisen
maanpuolustuksen taajuustarpeiden huomioonottamisessa on yhtenäiset
kansainväliset taajuustarpeet muiden Euroopan maiden puolustusvoimien
taajuustarpeiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti